Näin Musoman lastenkodissa työskennellään!
Lastenkodissa hoidetaan keskimäärin 20 lasta. Kaikki ovat 0-2 vuoden ikäisiä ja ovat menettäneet äitinsä.
Suurin osa lapsista ovat vastasyntyneitä, kun heidät otetaan hoitoon. Monilla heistä on erittäin alhainen syntymäpaino. Osa lapsista on elänyt muutaman kuukauden ilman äitiä ja suurin osa heistä tulee vaikeasti aliravittuina. Näistä pienistä ihmisistä huolehtiminen vaatii paljon työtä, he tarvitsevat huolenpitoa ja ravintoa vuorokauden ympäri. Ne lapset, jotka ovat saaneet äidinmaitoa jonkin ajan syntymänsä jälkeen, saavat paljon paremman alun elämälleen. |
 |
| |
|
 |
Keittiö on lastenkodin sydän. Täällä on monta asiaa tehtävänä. Lapset ovat eri ikäisiä vaihdellen 0-2 vuoteen ja ruoka on sopeutettava kaikille ikäryhmille. Melkein kaikilla ihan pienimmillä on oma maitosekoituksensa ja oma ruoka-aikansa. |
| |
|
Vanhemmat lapset kokoontuvat ruokapöydän ääreen, missä jokainen ateria on juhlaa. He saavat ravinnerikasta ja huolella tehtyä ruokaa, mikä on sopeutettu eri ikäryhmille. Lastenhoitajat ovat tarkkoina ja huolehtivat siitä, että kaikki saavat syödät vatsansa täyteen. |
 |
| |
|
 |
Lasten puhtaudesta huolehtiminen vaatii myös paljon henkilökunnalta. Kylvyssä käydään aamuisin ja iltaisin, minkä lisäksi vaippoja vaihdellaan päivin ja öin. Vaatteita kertyy pestäväksi päivittäin paljon.
|
| |
|
Ilma on kaunis useimmiten, mistä johtuen lapset ovat ulkona suurimman osan ajasta, sekä aamu- että iltapäivällä. Jotta lapset saisivat hyvää hoitoa vuorokauden ympäri, vaaditaan sekä henkilökunnalta että johdolta täysisydämistä antautumista. |
 |
| |
|
 |
Jokainen lapsi vaatii paljon työtä ennen kuin päämäärä on tavoitettu eli että lapsi voi palata sukunsa luokse. Vauvoilta, jotka eivät saa äidinmaitoa, puuttuu tärkeä suoja. Ei edes lastenkodissa ole mahdollisuuksia suojata heitä trooppisilta sairauksilta ja infektioilta. |
Henkilökunta
Lastenkodin johtaja on Lisbeth Granlund. Hänen rinnallaan työskentelee kymmenkunta tansanialaista työntekijää tehtävään lastenhoito ja lastenkodista huolehtiminen.
Kokenut sairaanhoitaja yhdessä koulutettujen lastenhoitajien kanssa pitää huolen siitä, että lastenkodin lapset voivat hyvin kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana. Yksi tärkeistä tehtävistä on myös edesauttaa lapsen ja tämän sukulaisten, jotka myöhemmin ottavat lapseen kotiin, välistä yhteydenpitoa.
|